Sense liikeideakilpailun voittajat 2016 selvillä

Sense liikeideakilpailu on Hämeen ammattikorkeakoulun, Lahden ammattikorkeakoulun ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhdessä toteuttama kilpailu korkeakoulujen opiskelijoille. Tänä vuonna mukana oli jälleen lähemmäs kolme sataa opiskelijaa ja 100 liikeideaa. Ideoita sai jättää kilpailuun syyskuun 2015 ja maaliskuun 2016 välillä. Kukin ammattikorkeakoulu valitsi finaaliin oman koulunsa potentiaalisimmat ideat.

Sense liikeideakilpailun finaali järjestettiin 12.5. Lahdessa FellmanniCampuksella. Finaaliin kutsuttiin yhteensä 9 ideaa, joista kolme oli HAMKista, neljä LAMKista ja kaksi Laureasta. Ideoita arvioitiin neljällä eri kriteerillä, innovatiivisuudella, sovellettavuudella, kiinnostavuudella ja myyvyydellä. Finaalipäivän lopuksi tiimeillä oli kolme minuuttia aikaa pitchata omat esityksensä.

Tuomaristo koostui First Round Oy:n toimitusjohtaja Timo Liukosta, Lahden seudun kehitys LADEC Oy:n yrityskehittäjä Mikko Kylestä, M.IDEAn Jake Ahopellosta sekä brasilialaisista opettajista, Rodrigo Augusto da Silava Alavesista ja Alexandre Fonseca D’Andréasta. Tuomariston tehtävänä oli sekä arvioida ideoita että tukea ideoiden esittäjiä eteenpäin ideansa kehittämisessä.

Voittajaksi kisassa selviytyi FoFo Delights Laureasta. FoFon ideana oli tuottaa kakkuja ja leivoksia uudella, asiakaslähtöisellä tavalla. Toteuttamismalli herätti kiinnostusta tuomaristossa ja juuri uusi lähestymistapa oli se, joka ratkaisi FoFo Delightsille voiton. Toiseksi sijoittui LAMKin opiskelijoiden FFH Studios, joka toteuttaa yritykselle erilaisia valokuvaukseen ja videotuotantoon liittyviä projekteja. FFH Studion toiminnassa nähtiin vahvuuksina se, että markkinat ovat kasvavat ja yrityksen toiminta on helposti skaalattavissa myös kansainvälisille markkinoille. Kolmannen sijan nappasi Laurealainen Neuvola Plus, jonka tavoitteena on viedä suomalaista terveydenhoidon know-how – osaamista maailmalle.

Lukuvuoden 2015–2016 Sense oli erittäin onnistunut ja opiskelijat antoivat hienosti kaikkensa finaalissa. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat tekeytymässä ja tulevana lukuvuotena Senseä tullaan jälleen kehittämään entistä paremmaksi. Korkeakoulujen välinen aito yhteistyö on HAMKin lehtorin Vesa Tuomelan mukaan yksi Sensen parhaista anneista. Kilpailun kautta opiskelijat pääsevät oppimaan toisiltaan ja samalla henkilökunta pääsee kehittämään omaa osaamistaan sekä haastamaan itseään.