Beauty & Design room

Beauty & Design room

Hei! Olen kolmekymppinen itäsuomalaiset juuret omaava lahtelaistunut nuori nainen. Valmistumisesta parturi-kampaajaksi on tähän mennessä ehtinyt vierähtää reilut kymmenen vuotta.Tuohon aikaan on ehtinyt sisältyä jos jonkinlaista ja ala onkin tullut tutuksi melko monipuolisesti.  On ollut oman yrityksen pyörittämistä, muotinäytös- ja kuvauskeikkoja, myyntityötä sekä ammattilaiskouluttajana toimimista. Kaiken pohjalla on ollut yksinkertaisesti halu oppia lisää.

Ensimmäinen oma kampaamoni oli Vantaalla, pieni liike Rekolan kaupungin osassa. Nuorena parturi-kampaajana en tuolloin kuitenkaan ollut valmis asettumaan aloilleni, joten tartuin muihin haasteisiin ja aloin opiskella myyntityötä. Myyntityö johdattikin minut Lahteen muutaman mutkan kautta ja lahtelainen olenkin ollut jo lähes viisi vuotta.

Redkenin pariin ajauduin hieman sattumankin johdattelemana. Työskentelin tuolloin kampaamokaupan esimiehenä, kun postin mukana tuli kirje, jossa Redkenille haettiin kouluttajaa, Artistia. Innokkaana tyyppinä päätin lähettää hakemuksen. Niinhän siinä sitten kävi, että sille tielle pääsin ja jäin. Nykyään en enää tee koulutuskeikkaa, mutta edelleen Redkenin tuotteet ovat lähellä ammatillista arvomaailmaani.

Haave oman liikkeen perustamisesta Lahteen on pyörinyt mielessä jo pitkään. Se on jännää, miten asiat tuppaa loksahtamaan kohdalleen. Minunkin kohdallani niin kävi  ja lopputuloksena Beauty & Design Room, joka avattiin elokuussa 2012. Haluan toivottaa lämpimästi tervetulleeksi sekä vanhat, että uudet asiakkaat. Studiolla tavataan! -Niina

Toimiala: 
muoti ja design
liiketoiminta

Yhteystiedot:

Beauty & Design room
Vesijärvenkatu 13
15140
Lahti
Henkilön yhteystiedot: